
ÄITI MAAN VOIMA SINUSSA
PÄIVÄRETRIITTI Lauantaina 10.5. Tampereella, Pispalan Sireenissä klo 11-17
Äiti Maan voima elää sinussa. Kehosi on Äiti Maa. Maa, vesi, ilma ja tuli, elementit virtaavat kehossamme. Ja yhteys kehoon on olla yhteydessä Äiti Maahan. Sieltä nousee se elinvoima, se luomisvoima ja se viisaus, joilla muutat elämääsi.
Tämä yhteys on valitettavasti meillä kaikilla aikojen kuluessa heikentynyt. Patriarkaalisessa maailmassa. Kaupunkilaistumisen, teknologisoitumisen ja teollistumisen keskellä. Mutta nyt Äiti Maan voima on taas nousemassa.
Uskon että itsekin sen jo tunnet.
Kun maayhteys saadaan kollektiivisesti taas heräämään, maailmassa tulee olla niin paljon helpompi hengittää. Sillä se muuttaa asioita paljon.
Se muuttaa sinua paljon. Mitä vahvemmin olet yhteydessä Äiti Maahan, sitä enemmän autat myös ihmisiä ympärilläsi ja kollektiivia.
Ja tällä retriitillä keskitymme sinuun. Sinun yhteyteesi. Sinun elinvoimaasi. Sinun luomisvoimaasi. Ja ikiaikaiseen, intuitiiviseen, Äiti Maasta kumpuavaan viisauteesi.
Samalla kun yhteytesi vahvistuu juuriisi, vahvistuu se myös korkeimpaan valoosi. Kirkkauteen ja keveyteen. Kun puu kasvattaa juurensa syvälle, se myös kurkottaa korkealle.
Nyt puu-käärmeen vuotena ja vieläpä täydenkuun äärellä meillä on tilaisuus syntyä uudelleen. Luoda oma nahkamme vanhasta.
Kuten käärmeet tekevät. Käärmeet, jotka elävät eläimistä lähimpänä Äiti Maata, ovat tiiviisti yhteydessä. Jotka edustavat Äiti Maan vahvaa seksuaalienergiaa, luomisvoimaa, joka puhdistaa meidät vanhasta ja synnyttää meidät uudestaan.
Käärme, joka on turhaan demonisoitu. Kuten feminiini voima, joka Äiti Maasta nousee.
Kun yhdistyt Äiti Maan energiaan, nostat omaa feminiiniä voimaasi, virtaavuutta, luovuutta, intuitiota. Kehossa avaat erityisesti lantion alueen tukoksia. Jossa sijaitsee muun muassa sukulinjoista sinulle periytyneitä taakkoja, mutta myös turvallisuuden tunne. Puhdistat itsestäsi vanhoja uskomuksia, jotka blokkaavat omaa sisäistä värähtelyäsi.
Kun värähtelysi vapautuu, se kutsuu magneetin lailla luoksesi niitä asioita, jotka sinulle on tässä elämässä tarkoitettu. Kun yhdistyt Äiti Maan voimaan sinussa nousee itsevarmuus ja viisaus, luottamus ja voima, joka polttaa tieltään epäilykset itseä ja elämää kohtaan.
Vaikka vain osa näistä listaamistani asioista vahvistuisi tässä retriittipäivässä, aika varmaa on, että pääset ottamaan ison askeleen henkisellä polullasi.
Tämä on ajan henki. Tämän voiman vahvistamiseen, Äiti Maan auttamiseen, minua vahvasti ohjataan. Ja tässä päivässä meillä on vahvat auttajat mukana.
Retriittipäivässä meillä on aikaa sekä sukeltaa syvälle että integroida, jakaa, keskustella ja saat päivän aikana myös henkilökohtaista hoitoa ja reflektointia.
Jos tämä kaikki resonoi sinussa, ilmoittaudu pikaisesti mukaan. Paikkoja on rajoitetusti, tilaan mahtuu noin 10 osallistujaa. <3 <3 <3
OHJELMA (suunnilleen, edetään intuitiivisesti)
11.00 saapuminen, laskeutuminen, jakopiiri ja sydämen avaava meditaatio, energioiden ja intention asettaminen, henkien kutsu ja tilan avaaminen
12.00 Rumpupiiri (oma rumpu mukaan jos sinulla on, ei välttämätön)
Oman äänen avausta Äiti Maan energiaa virrattaen
12.30 tanssimatka oman voiman lähteelle & palauttava rumpurentoutus
noin 13.30-14.30 välillä 45 min Lounas (omat eväät)
14.30 Luomisvoiman nostatus – meditaatio ja shamanistinen hoito, äänimatka oman voiman lähteelle, oman seksuaalienergian, sen pyhän luomisvoiman, äärelle
16-16.30 Loppupiiri
Päiväretriiteillä ehtii syntyä luottamus ja turva ryhmän kesken. Mikä on upeaa, sillä ryhmän energia auttaa sinua syvälle matkalle, kannattelee läsnäolollaan. Kun jokainen on sydäntilassaan, yhteydessä pyhyyteen.
Päivän aikana annamme Äiti Maan ohjata kehoamme parantavasti. Äänen käyttö, rytminen vapaa liike, jota tanssiksikin voisi kutsua. 🙂 Tunteiden, ajatusten, uskomusten sanoittaminen luottamuksellisessa piirityöskentelyssä. Kaikki se auttaa sinua jo parantumaan monella eri tasolla: keho, mieli ja sielu.
Ruokatauon jälkeen pääset lepäämään ja vain nauttimaan, keho kaiken tekemämme jälkeen ihanasti auki vastaanottamaan hoitavaa energiaa, joka puhdistaa kehostasi sen mitä sieltä tanssin aikana nousi. Äänimatkalla kanavoin energiaa, rummutan, soitan huilua, maljoja, helistintä ja kelloja, kanavoin laulua ja ääniä, valokieltä, ohjaan sinut syvään rentouteen ja kanavoin laulun, puheen ja äänten kautta valoa ja puhdistusta, hoitoa sinulle juuri sinne, missä sitä tarvitset. Ajan puitteissa kierrän jokaisen myös yksitellen läpi vapauttaen sen, minkä kuuluu siinä hetkessä vapautua. Tai avautua.
Lopetamme meditaatioon ja loppupiiriin.
Ota mukaan joogamatto, tyyny, peitto loppurentoutusta varten. Ehkä myös vaihtopaita jos hikoilet. Voit tanssia vaikka bikinissä jos kuuma tulee.
Tapahtuma on voimallinen, matka voi olla hyvinkin syvä, joten jos sinulla on vakavia perussairauksia, mielen tai kehon, kysy minulta anja@anjakadziolka.fi osallistumisesta.
(Ja jos sitä mietit niin kyllä, myös miehet ovat tervetulleita!)
Äiti Maan voima sinussa
Paikka: Pispalan Sireeni, Mäkikatu 8,
Tampere (Pispalan kirkkoa vastapäätä, 24h kiekkopaikat)
Aika: lauantai 10.5. klo 11-17
Hinta: EARLY BIRD 10.4. ASTI 95 €
10.4. jälkeen hinta 120 €
Jos haluat maksaa osallistumisen osissa, laita viestiä anja@anjakadziolka.fi
Jos et saa vahvistusviestiä, laitathan viestin anja@anjakadziolka.fi
Tässä vielä kokemuksia seremonioista ❤