
VALONA PIMEÄSSÄ -SEREMONIAPÄIVÄ 18.10.
Syksyn kääntyessä pimeimpään vuodenaikaan, talveen,
kokoonnumme upeaan Dragon Templeen kirkastamaan omaa
valoamme ja visiotamme pimeyden keskellä.
Syksyn suurin tapahtuma upeassa Dragontemppelissä. Valona pimeässä -seremoniassa pääset sukeltamaan syvälle turvallisessa seremoniatilassa, voimallisissa meditaatioissa, tanssin, musiikin kautta ja auttajiemme avulla.
Siirrymme ulkoisesti valosta pimeyteen. Mutta sisäisesti kirkastamme valoamme. Kirkastamme myös omaa kykyämme nähdä, kuulla, tietää.
Laskeudumme Äiti Maan kohtuun ja pysähdyksen hetkeen. On aika antaa vanhan kuolla ja astua itse sisäisyydessä uuteen, kevyempään ja kirkkaampaan valoon.
Tanssirituaalissa päästämme irti vanhasta. Taakoista sukulinjojenkin tai aiempien elämien takaa.
Kutsumme käärmeen uudistavaa voimaa, jotta voimme luoda nahkamme vanhasta. Ja synnyttää uutta sen luomisvoimalla, seksuaalienergian voimalla.
Kirkastamme omaa valoamme ja pyydämme valoa myös tulevaan, jotta näkisimme paremmin oman polkumme.
OHJELMA (suunnilleen, edetään intuitiivisesti)
12.00 saapuminen, laskeutuminen, jakopiiri ja sydämen avaava meditaatio, energioiden ja intention asettaminen, henkien kutsu ja tilan avaaminen
12.40 Voimallinen irtipäästörituaali, oman äänen avausta Äiti Maan energiaa virrattaen ja kutsuen auttajia aikojen takaa
13.30 Tanssimatka, intuitiivistä vapaata parantavaa liikettä shamanistisen musiikin tahdissa, oman luomisvoiman lähteelle, tanssin aikana vapautetaan energioita ja avataan kanavia
noin 14.30-15.30 välillä 45 min Lounas (omat eväät)
15.30 Syvä ja voimallinen äänimatka ja shamanistinen hoito. Pääset uppoamaan syvälle parantaviin energioihin, omalle irtipäästön ja kirkastumisen matkallesi.
17 Loppupiiri & maadottuminen
Ota mukaan vesipullo ja omat eväät. Ei mitään kovin raskasta ruokaa, seremoniapäivän aikana, tauolla, ei välttämättä ole kova nälkä. Suolaista saattaa tehdä mieli 🙂
Sitten seremonian jälkeen kyllä on hyvä syödä kunnon lämmin ateria.
Lämmintä juomaa ja pientä naposteltavaa tarjoilen. 😘
Ota mukaan joogamatto, peitto ja tyyny (peittoja ja tyynyjä on jonkin verran paikan päällä) on ihanaa jos voit oikein kunnolla kääriytyä omaan ”pesään” hoidon aikana. Olet arvokas, arvosta itseäsi hyvillä eväillä ja pehmusteilla!
Tapahtuma on päihteetön. Osallistujien tulee huolehtia tarvittavat matka- tai vahinkovakuutus itse, omaa harkintaa käyttäen.
VALONA PIMEÄSSÄ -SEREMONIAPÄIVÄ
Paikka: Dragon Temple, Fagervikintie 1395, 10250 Fagervik
Aika: sunnuntai 18.10. klo 12-18
Hinta: EARLY BIRD ennen 18.9. ilmoittautuneille 95 €, sen jälkeen normaalihinta 120 €
Jos haluat maksaa tapahtuman kahdessa osassa, se onnistuu, laita silloin viestiä anja@anjakadziolka.fi
Kun ilmoittaudut tapahtumiin, ilmoittaudut myös sähköpostilistalleni, josta pääset helposti viestien alla olevasta linkistä pois. Toivon kuitenkin että tapahtuman toteutumiseen asti olet listalla, jotta saat informaatiota tulevasta tapahtumasta. Sähköpostilistalle lähetän tietoa tulevista tapahtumista ja maksuttomia hoitoäänitteitä.
Tässä vielä kokemuksia seremonioista ❤
